Bloggaajat:
Mari, Ville, Maiju, Perttu, Elina ja Minna

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Viimeinen luento ja innostusta ilmassa

Inspiroiva luento. Ryhmässä heräsi keskustelua siitä, kuinka omakohtainen kokemus parhaimmillaan innostaa kokeilemaan rohkeammin uusia asioita työssä. Luennolla sai konkreettisesti kokeilla sovelluksia, jolloin sai paremman kuvan niiden käyttömahdollisuuksista kuin vain jos oltaisiin tyydytty kuvailemaan ja kertomaan sovellusten olemassaolosta. Ryhmän sisällä virisi jo mahtavia ajatuksia, mihin esimerkiksi Aurasmaa ja QR-koodeja voisi hyödyntää. Tosin ikäväksemme huomasimme, ettei sovellukset toimi kaikissa laitteissa... Laitteiden kanssa säätäminen ja säätämisestä huolimatta niiden toimimattomuus voikin olla yksi tekijä, joka hidastaa erilaisten oppimisympäristöjen käyttöönottoa kouluissa. Vaikka olisi kuinka motivoitunut hyödyntämään opetuksessaan eri mahdollisuuksia, motivaatio luultavasti vähitellen laskee, jos opetus kärsii laitteiden reistailun takia.

Tieto -ja viestintätekniikan kehitystrendi vaikuttaa olevan valtavassa muutostilassa jatkuvasti. Luennolla esiteltiin tätä kehitystrendiä tulevan viiden vuoden jaksolla. Mietiskelin vaan, että kuinka koulujen ja opettajien oletetaan pysyvän tässä kehitysvauhdissa mukana? Ainahan koulusta löytyy yksi tai kaksi ajantasalla pysyvää tvt-vastaavaa, mutta en usko sen tulevaisuudessa riittävän. Tässä tulee mielestäni kyseeseen vähän sama asia kuin mistä Elina viimesimmässä postauksessaan kirjoitti. Innostuksesta. Miten opettajat saadaan innostumaan uusista tvt:n tarjoamista mahdollisuuksista ja oppimisympäristöistä ja kokeilemaan niitä työssään? Miten voi tulla sinuiksi jonkun täysin oudon ympäristön ja mallin kanssa niin, että osaa soveltaa ja valita tarkoituksenmukaiset sovellukset opetukseen? Luultavasti kokeilemalla ensin itse. Mutta jos itse ei satu olemaan kovin sinut tieto -ja viestintätekniikan mahdollisuuksien maailman kanssa, on kovin hankalaa lähteä sitä selvittämään. Ryhmässä heräsikin pohdintaa siitä, että kuinkahan paljon kouluilla panostetaan tämän kaltaiseen koulutukseen, vai panostetaanko siihen lainkaan. Uusimmassa Opettaja -lehdessä (23.1.2015) oli myös juttu digiaineistojen käytöstä. Siinäkin mainittiin opettajan innostuneisuuden ja mm. oman digitaalisen ”oppimateriaalisalkun” tekemisen olevan tärkeässä osassa uusien oppimisympäristöjen kokeilemisessa ja omaksumisessa. Kompastuskivenä artikkelissa pidettiin opettajan ajan riittämättömyyttä kahlata kaikkea saatavilla olevaa aineistoa läpi löytääkseen mielestään pedagogisesti parhaat ohjelmat ja sovellukset. Tähän ongelmaan artikkelissa peräänkuulutettiinkin, aivan, KOULUTUSTA! Olisikin mielenkiintoista tietää, kuinka paljon koulut oikeasti tukevat opettajia kouluttautumaan tässä asiassa ja myös järjestävät sitä. Tuntuu aika jännältä ajatukselta, että vaikka uusi OPS korostaa tvt-taitojen opettamista, koulu ei kuitenkaan olisi velvoitettu järjestämään opettajille koulutusta asiaan.. Ja paljon puhuttujen resurssien tuhlaustahan se myös on, jos luokissa on kyllä laitteet millä toimia, mutta niitä ei osata käyttää ja hyödyntää (vrt. älytaulu valkokankaana).

Tämän luennon pohjalta voisin veikata, että aika moni tvt:n epämukavuusalueekseen kokeva voisi hyvinkin rohkaistua uuden kokeiluun, jos saisi kädestä pitäen käyttöohjeet ja omakohtaisen kokemuksen esim. jonkin tietyn sovelluksen käyttömahdollisuuksista. Itse en lukeudu tvt-gurujen lahkoon, mutta olin kyllä aika fiiliksissä salaperäisen QR-koodin selviämisestä, vihdoinkin! ;D



3 kommenttia:

Ville kirjoitti...

Näinhän se tuntuu menevän. Tekniikkaa tulee ja menee, mutta opettajilla on vaikeuksia pysyä mukana. Puhuin juuri tänänään yhden peruskoulun tvt-opettajan kanssa tuosta älytaulujen käytöstä kouluissa. Valkokankaanahan niitä usein pidetään. Nin teen minäkin, koska en niillä oikein muuta osaa tehdä. Puhuin samaisen opettajan kanssa, että olisihan se hienoa jos yliopiston opettajakoulutuksessa olisi mahdollisuus oppia käyttämään älytauluja ja muita uusia tenisiä vempaimia. Tulimme molemmat siihen tulemaan, että kivahan se olisi, mutta sitä opetusta ei saa ennen kuin opiskelija-aktiivit nostavat asian esiin ja vaativat sitä. Tuskin silloinkaan, koska resurssit ovat tiukat ja muistakin tunneista nipistetään.

Näistä tekniikka-asioista keskusteltuani sisuunnuin ja ajattelin itse aivan omatoimisesti tutustua teknisiin vempaimiin. Tämä ilta onkin mennyt elokuvatyökalujen kanssa tapellessa ja, jo viimeisellä luennollakin mielenkiintoa herättäneellä, ColAR Mix -appilla leikkiessä. Ajattelin tulevien viikkojen aikana leikkä samoja leikkejä oppilaitteni kanssa. Pelkäänpä vaan että tekniikka tulee ja selättää minut. Onneksi aina on olemassa kynä ja paperi.






Opiskelija M kirjoitti...

Ja entäpä varhaiskasvatus, jonka parissa itse olen tähänastista työuraani tehnyt? Jos kouluille on sentään hankittu älytauluja ja muita laitteita, ei niitä päiväkodeissa ole näkynyt, ainakaan niissä, missä itse olen ollut. Kuitenkin haluaisin niitä päästä työssäni hyödyntämään. Varsinkin tämän kurssin aikana on innostus siihen kasvanut. Tähän asti olen vain tyytynyt etsimään netistä aineistoa ja ideoita toimintaan, mutta voisin kuvitella, että älytaulut ja dokumenttikamerat voisi tuoda monenlaisia vaihtoehtoisia työtapoja lasten kanssa työskentelyyn.

T:Minna

Matleena Laakso kirjoitti...

Kyllä opettajille paljon on täydennyskoulutusta tarjolla, mutta silti muuhun Eurooppaan verrattuna erittäin vähän. Ei varmaan monellakaan alalla enää (jos ennenkään?) riitä, että osallistuu vain koulutuksiin, vaan itselläkin on vastuuta ajantasalla pysyvmisestä.

Esimerkiksi Tampereen kaupungilla on eVarikko eli opetusteknologiakeskus. Se vastaa osaltaan sekä varhaiskasvatuksesta, perusopetuksesta että II asteen koulutuksesta. Siellä on muistaakseni kuusi vakituista työntekijää, lisäksi eri projekteissa vaihdellen noin 4-14 muuta. Lisäksi sekä eVarikon että muiden hankkeiden puolesta tarjotaan paljon koulutusta, konsultointia, ylimääräistä resurssia uuden opetteluun jne. Hankerahallahan tällainen kehittäminen pitkälti tapahtuu ja sen vuoksi suurilla oppilaitoksilla on kymmeniä hankkeista, joissa ovat mukana. Eli haaste - joka voi välillä olla etukin - on täydennyskoulutuksen pirstaloituminen lukuisille eri järjestäjille ja kymmenillä eri rahoitusmuodoilla.

Esimerkiksi viime lauantaina järjestettiin seitsemännen kerran noin 400 opettajan Tuunaa tuntisi -täydennyskoulutuspäivä. Tarjolla oli kymmeniä erilaisia työpajoja pitkin päivää. Innokkaimmat tulivat paikalle ihan omalla ajalla, kun pakolliset vesot oli jo käyty. Sen verran hyvä maine taitaa tapahtumalla jo olla. Kirjoitin siitä blogiinikin: http://www.matleenalaakso.fi/2015/02/tuunaa-tuntisi-messut.html